Sevim Altunsayar kansallisten vähemmistöjen neuvoston jäseneksi
Sevim Altunsayar on kansallisten vähemmistöjen neuvoston uusin jäsen. Altunsayar korvaa vasemmistopuolueen edellisen edustajan Eylem Sütcün keväästä 2025 lähtien.

Asetimme Sevim Altunsayarille viisi kysymystä siitä, millaisena hän näkee tehtävänsä ja miten hän haluasi kehittää kansallisten vähemmistöjen neuvoston toimintaa.
1. Mitä sinulle merkitsee se, että Haninge on suomen kielen hallintoalue?Mielestäni meidän haningelaisten tulisi olla ylpeitä siitä ja huolehtia, että hallintoalueen asettamat vaatimukset täyttyvät. Se merkitsee, että Haningella suomen kielen hallintoalueeseen kuuluvana kuntana on laajempi vastuu tarjota palveluita ja vahvistettuja oikeuksia ruotsinsuomalaisille.
2. Kuinka Haninge voi toimia aktiivisesti tuodakseen suomen kielen asiat paremmin esille?
Meidän tulisi käyttää enemmän resursseja näkyvyyden hankkimiseen eri medioissa, osallistua suomalaista kulttuuria korostaviin kulttuuritapahtumiin sekä tiedottaa siitä, että Haninge kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen. Näin lisäämme ruotsinsuomalaisten tietoisuutta oikeuksistaan ja siitä, että on olemassa foorumi (neuvoston kokoukset), joissa heille tärkeistä kysymyksistä voidaan keskustella. Kaikkein nuorimpiin, eli ruotsinsuomalaisiin lapsiin, kohdistuvat panostukset tulisi asettaa etusijalle. Lasten tehtäväksi jää viedä suomen kielen taito perintönä tuleville sukupolville. Siksi meidän tulisi suuremmassa määrin panostaa suomenkieliseen äidinkielenopetukseen sekä lisätä suomenkielistä peruskouluopetusta tarjoavan Vikinga-koulun ja suomenkielisen Kantele-esikoulun resursseja.
3. Miten suhtaudut siihen, mitä neuvonpitoryhmä on viime istuntokautena saanut aikaan ja mihin mielestäsi pitäisi keskittyä tulevana istuntokautena?
Viime istuntokautena hyväksyttiin Haningen vähemmistöpoliittinen ohjelma, eli ohjausasiakirja, joka pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti kuvaa kunnan pyrkimyksiä ja tavoitteita kansallisiin vähemmistöihin liittyvässä työssä. Ohjelman hyväksyminen on mahdollistanut jäsennellyn toimimisen vähemmistöryhmien oikeuksien parissa. Ohjelma vahvistaa kunnan toimintaa ja lisää osaamista selventämällä oikeuksia, koordinointia, vastuita, seurantaa ja arviointia.
Tänä istuntokautena neuvosto on työstänyt kansallisten vähemmistöryhmien oikeuksiin liittyviä suuntaviivoja ja fokusalueita, joiden tulisi tukea ja ohjata kunnan eri toimintoja. Otamme harppauksen lisää matkalla kohti vähemmistöryhmien oikeuksien selventämistä ja vahvistamista Haningen kunnassa. Tästä eteenpäin meidän tulisi edelleenkin keskittyä vähemmistöryhmien kanssa neuvonpidoissa käytävään hyvään vuorokeskusteluun sekä vähemmistöpoliittisesta ohjelmasta ja aikaisemmin laadituista suuntaviivoista lähtevään työskentelyyn.
4. Kuinka haluat omalta osaltasi edistää suomen kielen ja ruotsinsuomalaisen vähemmistön asemaa Haningessa tänä istuntokautena?
Vasemmistopuolueen edustajana neuvostossa haluan lisätä ruotsinsuomalaisia koskevien kysymysten ja mielenkiinnon alueiden näkyvyyttä Haningen kunnassa. Pyrkimykseni on kuunnella ruotsinsuomalaisten mielipiteitä ja edustaa heidän asioitaan poliittisilla areenoilla, tuoda esille heidän näkökantojaan ja edistää heidän kielensä ja kulttuuriperintönsä säilymistä. Haluaisin nähdä, että ruotsinsuomalaisiin lapsiin ja ikäihmisiin kohdistetaan enemmän huomiota. On tärkeää, että me kunnan puolesta mahdollistamme ruotsinsuomalaisten lasten kieli- ja kulttuuri-identiteetin edistämisen varhaisiästä saakka, tavoitteena tehdä lapsista aktiivisesti kaksikielisiä. Iäkkäämmille ruotsinsuomalaisille kunnan tulisi mahdollistaa oman äidinkielen käyttäminen yhteyksissä kuntaan, etenkin vanhustenhuollon puitteissa, sekä edistää kulttuuri-identiteettiä esimerkiksi mahdollistamalla sosiaalinen kanssakäyminen muiden suomenkielisten ikäihmisten kanssa. Viitaten omaan taustaani kaksikielisenä ja kansalliseen vähemmistöön kuuluvana tunnen hyvin, kuinka tärkeää on säilyttää äidinkielensä ja tuntea omaavansa oman kulttuuri-identiteetin, vaikka onkin samalla osa yhteiskuntaa. Tiedän myös, kuinka tärkeää on tuntea kuuluvansa yhteiskuntaan.
5. Miten neuvonpitoryhmän tulisi tuoda kansallisia vähemmistöjä koskevat kysymykset esille kunnan poliitikkojen ja virkamiesten keskuudessa?
Tieto lisää ymmärrystä ja siksi uskon, että poliitikkojen ja virkahenkilöiden osaamisen lisääminen on kansallisten vähemmistöjen tarpeiden ja kysymysten näkyvyyden kannalta tärkeä tekijä. Lisäämällä tietoa ja ymmärrystä ehkäisemme myös ennakkoluuloja ja välillistä syrjintää. Näkisin mielelläni, että neuvosto kutsuisi luennoitsijoita ja tutkijoita mukaan kokouksiinsa lisätäkseen tietoa kansallisten vähemmistöjen oikeuksista sekä kansallisten vähemmistöjen historiaan, taustaan ja elinehtoihin Ruotsissa liittyvistä merkityksellisistä tutkimuksista. Neuvosto voisi myös kutsua itsensä mukaan muihin poliittisiin foorumeihin, kuten esimerkiksi kunnanvaltuuston, lautakuntien ja virkamiesten kokouksiin, joissa voisimme kertoa kansallisten vähemmistöjen oikeuksiin liittyvistä suuntaviivoista Haningen kunnassa.
Senast uppdaterad: 19 mars 2025